Vastuullisuuden oppimistehtävä

Viikko 12 / liiketoiminnan vastuullisuus


Mielestäni vastuullisuus tarkoittaa, että yritys käyttää tarjoamissaan tuotteissa vastuullisesti tuottettuja raaka-aineita. Tämä voi tarkoittaa esim. sitä, että työntekijät saavat asiaankuuluvaa palkkaa ja että välineet ovat tilanteeseen sopivia. Vastuullisuus näkyy isossa osassa ja sen merkitys kasvaa kokoajan. Vastuullisuudella tavoitellaan parempaa liiketoimintaa. Vastuullisuudessa otetaan huomioon ympäristö, luonto ja työntekijät. 

Valitisin kohdeyrityksekseni Valmet Oyj:n. Valmetilla vastuullisuus näkyy isosti. Heillä on nettisivuillaan kestävään kehitykseen erikoistunut osio, jossa kerrotaan hyvin tarkasti, miten heillä vastuullisuus on tärkeässä osassa. "Missiomme on muuntaa uusiutuvista raaka-aineista kestäviä ja vastuullisia tuloksia. Tämä tarkoittaa, että teknologioidemme avulla asiakkaamme voivat valmistaa kestäviä tuotteita uusiutuvista raaka-aineista. Uskomme, että teknologialla on tärkeä rooli myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa." Valmet siis käyttää isoissa määrin uusiutuvia raaka-aineita. Valmet myös ajaa eteenpäin ihmisoikeusasioita ja pitää työntekijöiden oikeuksia todella tärkeänä. 

Valmet myös panostaa toimitusten osalta vastuullisuuteen ja pyrkii katsomaan, että yhteistyökumppanit toimivat myös vastuullisesti. 

Valmet erottuu kilpailijosta sillä, että he ovat todella edellä vastuullisuudessa, heillä on mm. oma tiimi, joka huolehtii vastuullisuutta koskevia asioita. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit