Kansantalous
Julkisyhteisöt ja verotus
Valtiot ja kunnat omistavat paljon yrityksiä. Valmetin omistaa Suomen valtio sijoitusyhtiönsä Solidiumin kautta. Omistamalla isoja yrityksiä pystyy valtio kontrolloimaan esimerkiksi ulkomaan kauppaa ja vientiä.
Eri puolueet lupaavat tietenkin aina eri asioita. Jokaisella on kuitenkin oma näkemyksensä verotuksen ja palkankorotusten suhteen. Yrityksille saatetaan ehdottaa verokevennystä, mutta esimerkiksi Valmeetin kaltaisen ison yrityksen kohdalla se ei olisi millään tasolla oleellista / toteutettavissa. Paljon on myös ollut esillä oppivelvollisuuden pidentäminen. Tämä ei suoranaisesti liity yritysten toimintaan, mutta ehkä pidemmällä oppivelvollisuudella voisi saada osaavampia työntekijöitä jokaiseen yritykseen.
Verotuksen erot EU:ssa
EU-alueella verotuksessa on pientä eroavaisuutta, mutta pääpiirteet ovat melko samankaltaisia. Suomessa, Ruotsissa ja Unkarissa ovat suurimmat ALV:t. Luxemburgissa ja Maltalla on kevyin arvonlisäverotus.
Verotuksen hyödyntäminen
Uskon, että monet yritykset hyödyntävät eri maiden verotusta. Monet yhtiöt saattavat rakentaa tehtaan/toimipisteen maahan, jossa verotus on kevyempää. Esimerkiksi monet pienyritykset pistävät osoitteensa Viroon, jolloin he saavat huomattavia veroetuja. Tämä on mielestäni sekä järkevää, että tyhmää. Yritysten kannalta tällä voi säästää todella isoja summia, mutta valtion olisi hyvä keksiä keino estää Suomalaisten yritysten veroeurojen karkaus.
Kommentit
Lähetä kommentti